21. tammikuuta 2013

Hiihdon ehdoilla


Talvinen liikuntaharrastus tuntuu heiluttavan tahtipuikkoa vapaa-aikamme suhteen varsin suvereenisti. Oli kyseessä sitten ilta tai viikonloppu, ensin mietitään, milloin mennään hiihtämään ja vasta sitten muut jutut, jotka joko löytävät paikkansa tai putoavat suunnitelmista pois. Pitäisiköhän huolestua? 

Kroppa on kai huolestunut puolesta, koska jo vähän aikaa on esiintynyt lievää fyysistä ja henkistä väsymystä. Toki syy voi olla myös venyttelyn puutteessa, vähäisessä juomisessa, epäsäännöllisessä syömisessä ja myöhään valvomisessa, helmasynneissä oikein. Kunto ei kohoa ilman lepojaksoja, ja kyllähän me välipäiviäkin pidetään. Tiistai-ilta on pyhitetty kiinan opiskelulle, notta sellaista lepoa.

Kun hiihtokilometrejä alkaa olla lähemmäs viisisataa, kuntorataa on tullut kierrettyä kyllästymiseen asti. Kiertosuunta on aina sama ja oikea kinttu joutuu potkuttelemaan enimmäkseen ulkokaarteessa. Liekö siinä syy lihasten toispuoleiseen kireyteen? 

Eilen vaihtelun vuoksi ajeltiin maaseudun rauhaan hyvin hoidetuille pelto- ja metsäladuille. Herätin reissua varten Garminin uniltaan, jotta varmasti saatiin jokainen kilometri laskuihin mukaan. No, ei tämä oikeasti noin totista ole. Lenkki oli leppoisa ja maisemat maalauksellisia, vaikkemme kauriita nähneetkään.

7. tammikuuta 2013

Carpe diem


Olin eilen ystäväni kanssa teatterissa katsomassa Saiturin joulun, tuon Charles Dickensin maailmanmaineeseen nostaneen sadunomaisen kertomuksen elämänkohtaloiden katkeroittamasta ahneesta miehestä, jonka rinnassa kaikesta huolimatta sykki lämmin sydän. Näytelmää mainostettiin koko perheen elämyksenä, ja pikkukatsojia olikin paljon. Siitä huolimatta pelottavimmat kohtaukset aiheuttivat lukuisia lasten ja vanhempien välisiä terapiakeskusteluja väliajalla. En ole käynyt Tampereen Teatterissa sitten varhaisnuoruuden, joten yllätyin tilan pienuudesta ja sokkelomaisuudesta. Vaan jos oli aika ajoin ahdasta, niin intiimiä senkin edestä.



Näyttämötaide liikautti pitkästä aikaa ja päätin ostaa itselleni lipun samaisen teatterin kehuttuun hoitokotidraamaan Kuin ensimmäistä päivää. Kun tänään poikkesin lippumyymälään, sain kuulla näytösten olevan niin loppuunmyytyjä, että vain keväältä löytyi joitain yksittäisiä paikkoja. Siinä sitten valitsin yhden huhtikuun lopusta ja aloin kaivella rahapussia. ”Ei tätä vielä kannata ostaa.” ”Anteeksi?” ”Näytökseen on niin pitkä aika, että tulee helposti esteitä. Lunastetuilla lipuilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta, joten on parempi tehdä nyt vain varaus.” ”Jaaha, niin kai sitten.” Olin sen verran ällikällä lyöty, etten ostanut lippua. 

Tottakai esteitä voi tulla ja noutajakin vaikka huomenna, mutta tarvitseeko kaikkeen varautua? No, hyvää palveluahan tuo oli, harvinaista asiakkaan edun ajattelua, mutta eikö asioita voisi lyödä lukkoon hyvissä ajoin? Onko kiihkeä elämisen rytmi tehnyt suunnitelmallisuudesta ”humpuukia”, kuten saiturin suosikkirepliikki kuului. Pitääkö kaiken olla avointa ja muunneltavissa, että voi tehdä fiiliksen mukaan, mitä mieleen juolahtaa. Jotkut kuulemma valitsevat pohjoisen hiihtolomakohteenkin sääkarttojen perusteella. Mikäli keli ei miellytä, suuntaa muutetaan vielä lähtöaamuna ja tarvittaessa lehautetaan vaikka etelän lämpöön. Mutta eikö hetkessä elämistä ole myös se, että ostaa teatterilipun tai lomamatkan ajoissa, eikä murehdi mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

5. tammikuuta 2013

Valoa kohti


Kyllä tämä tästä. Mieli parani heti, kun totesi, että vesisateista huolimatta etelässä on sentään jonkinlaiset hiihtomahdollisuudet. Sitä paitsi vuosi sitten tähän aikaan ei oltu hiihdetty ensimmäistäkään kilometriä eli hiihtokaudesta on tulossa vähintäänkin kohtalainen, vaikka se päättyisi pian. Iltapäivälenkillä tuli 305 km täyteen, mikä on alkukauden kaikkien aikojen ennätys. Keli oli suojan jäljiltä jäinen, joten tuntuma oli kuin keväällä. Aurinkokin näyttäytyi pilvien lomasta. Alamäet olivat pelottavan liukkaita. Valoisaan aikaan, kun näkee ladun jokaisen mutkan ja epätasaisuuden roskista puhumattakaan, alkaa herkästi varoa liikaa ja rentous kärsii. Ja mitä enemmän varoo, sitä herkemmin kaatuu. No, ei sitä turhan rohkeakaan kannata olla tai on jalka paketissa. Kummaa tässä on se, että hämärässä kaatumisen pelko pienenee ja meno pysyy vauhdikkaana. Lumi vissiin näyttää pehmeämmältä silloin.

1. tammikuuta 2013

Paska alku


Sataa vettä. Tahtoo takaisin Lappiin...

Noin, aivan rauhallisin vedoin silmiin piirtyy
puut, lumipuut ja pilvet - hiljaa taivas viirtyy
koin okrajuoviin. Sielu yhtä verkalleen
riemusta murheeseen ja jälleen riemuun siirtyy.

Lassi Nummi