Vuoden vaihtuessa

Tänään työpäivän päätteeksi poikkesin kirkkomaalla siivoamassa haudoilta joulun kynttilät ja sytyttämässä vuodenvaihteen kunniaksi uudet. Muutamalla haudalla olleet erityispitkät kertakäyttökynttilät olivat ilmeisesti tuulessa sammuneet ja jääneet osin palamatta, joten yritin sytyttää ne uudelleen. Lyhyillä tikuilla touhu oli yhtä säheltämistä.

Pian mieleeni palasi muistuma kaukaa lapsuudesta. Pappa oli keksinyt konstin ja kertoi siitä innoissaan muille. Kun tulitikkua jatkaa pyykkipojalla hautakynttilä on helppo sytyttää sormien palamatta. 1970-luvulla ei kai vielä ollut pitkiä takkatikkuja ja vaikka olisi ollutkin, luova ongelmanratkaisu oli tärkeämpää kuin erikoisvarustelu. Niinpä minä sitten kokeilin papan neuvoa ja sain liekin ujutettua korkean muovilieriön pohjalla olevaan kynttilään. Nyt tarkkaavainen lukija pohtii, kanniskelenko pyykkipoikia taskuissani. En tietenkään. Hain puuttuvan apuvälineen työpaikaltani muutaman sadan metrin päästä. Konsti oli mainio, mutta eniten minua puhutteli papan kyky innostua ja tuntea kiitollisuutta arkipäiväisistä asioista.

Ensi vuonna aion

• ilahtua pienistä arkipäivän asioista 
• sukeltaa Facebookin ihmeelliseen maailmaan
• jatkaa kiinan kielen opiskelua
• opetella kuvaamaan digijärkkärillä

Toivotan tervetulleeksi myös downshiftauksen, hiljaisuuden ja uudet unelmat. Tärkein kutsutuista on kuitenkin oma kulta, jonka kanssa alkaa jo 25 yhteinen vuosi.