2. helmikuuta 2013

Vinkeä viikko


Viikko alkoi mukavasti vapaapäivällä. Helmikuulle on siunaantunut niin paljon pyhätyötä, että arkivapaita riittää nautittavaksi ennen ja jälkeen. Ja minähän nautin. Maanantaina kiiruhdin heti aamusta kampaajalle kaunistumaan ja iltapäivällä Tampereelle sielun silotukseen muuten vain. Alet vetelivät viimeisiään eikä mitään ostettavaa löytynyt. Ryijynäyttely ja kahvilassa istuskelu pesivät materianmetsästyksen mennen tullen.

Autottomuus antoi pikantin lisän alkuviikon päiviin koslan ollessa alustan massauksessa. Äidin auto olisi ollut lainattavissa, kunhan sen olisi ensin kuorinut lumikuorman alta, mutta koska laiskotti ja toisaalta kiinnosti kokeilla, pärjäisikö muutaman päivän ilman menopeliä, volkkari sai jatkaa talviuniaan. Lähimatkat taittuivat polkupyörällä, kauemmaksi pääsi kimppakyydillä tai julkisilla kulkuneuvoilla. Jälkimmäisten kanssa tosin vaadittiin hieman vaivannäköä, etenkin jos mieli työpaikalle heti aamusta. Ensin pyörällä asemalle, pätkä taajamajunalla, pieni aamukävely pysäkin tuntumaan, kahvit linja-autoa odotellessa Seon baarissa, pätkä pikavuorolla ja jälleen pieni aamukävely. Aikaa meni kaikkineen tunti ja vartti, kun omalla autolla töihin olisi surauttanut vartissa.

Mutta hauskaahan tuo oli, rutiineista poikkeaminen tunnetusti piristää ja kutsuu luovuuden esiin. Saman teki työnantajan tarjoama leffanäytös ja pikkujouluateria, joka joulukiireiden keskeltä siirrettiin enemmistön toiveesta tammikuulle. Elokuva, Vuonna 85, toi nuoruuden mieleen, mutta ei minkäänlaista haikeutta ajanjaksoa kohtaan. Elämäni parhaat asiat ovat tapahtuneet vasta kyseisen vuoden jälkeen.

Viikkoon mahtui tietenkin myös hiihtoa. Viisisataa kilometriä tammikuun loppuun mennessä sivakoituna on kaikkien aikojen ennätys. Tuli myös talven komein ja toivottavasti ainoa mukku. Alamäessä suksi nappasi latuun kiinni ja koska laskuasennosta johtuen vartalo oli jo valmiiksi kumarassa, seurasi kunnon mahaplätsi. Nilkka vääntyi ilkeästi, mutta luut ja nivelsiteet kestivät. Liekö säikähdyksellä selviämisestä kiittäminen liikunnan sitkistämää koipea vai korkeavartista luisteluhiihtomonoa? Neljätoista vuotta sitten vastaava kuperkeikka toi kipsin jalkaan ja kaksi kuukautta sairauslomaa.

Kiinakin oli viikolla kartalla niin kansalaisopiston kieliryhmän kuin kullan tarjoaman nimipäiväillallisen verran. Paikallisen etnoravintolan emäntä puhui yllättävän hyvää suomea, mutta silminnähden ilahtui muutamasta kokeeksi lausutusta kiinan sanasta. Ensi kerran tavoitteeksi otetaan tehdä tilaus kiinaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti