Wŏ bú huì

"En osaa". Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka sanovat, etteivät laula, koska koulun laulukokeessa saadut traumat ovat vieneet rohkeuden tai etteivät harrasta liikuntaa, koska koulun jumppatuntien nöyryytykset ovat vieneet liikkumisen ilon. Ikuisiksi ajoiksiko? Eikö lapsuuden ja nuoruuden karmeista kokemuksista voi päästää irti ja rohkeasti laajentaa kokemuspiiriään?

Aloitimme tänä syksynä puolisoni kanssa kesälomareissumme innoittamana kiinan kielen alkeisopinnot kansalaisopistossa. Tunneilla on ollut mukavaa. Viikottaisen kahden ja puolen tunnin session tekee antoisaksi se, että kielen opiskelun lomassa perehdytään monelta kantilta myös Kiinan historiaan ja nykypäivään. Tunneilla on ollut mukavaa - eiliseen asti.

Minulla ei ole kielipäätä kuin lukion päästötodistuksen englannin vitosen ja ruotsin kutosen verran, mutta en antanut sen häiritä uuteen harrastukseen ryhtymistä. Koska kiina kirjoitusmerkkeineen ja ääntämisineen on germaanisiin kieliin verrattuna kuin toiselta planeetalta, ei hyvästä kielitaidosta ole apua opiskelussa eikä huonosta haittaa. Kun vielä kielen omaksumista helpottaa musikaalisuus ja merkkien suhteen visuaalinen hahmotuskyky, omasta henkilökohtaisesta preppaajasta puhumattakaan, en kauaa empinyt tarttua haasteeseen. Mutta mitä tapahtui?

Kokeet. Vain yksi paperiarkin puolikas ja iästäni repäistiin hetkessä 25 vuotta pois. Napsahdin lukkoon kuin ”tyhmä ja laiska” lukiolainen, joka oli ”väärässä paikassa”. Ankeisiin kielimuistoihini liittyen sanon, ettei tarvitse kuin kerran yrittää tosissaan ja epäonnistua, niin kierre on valmis. Ja miksi edes yrittää, kun joka tapauksessa mollataan? Että sellaisia traumoja! En enää ihmettele koulun rampauttamia laulu- ja liikuntakammoisia.

Kielilukon iskiessä helpotkin sanat katoavat mielestä tai oikeammin pyörivät päässä sellaisella vauhdilla, ettei mistään saa otetta. Olo on sanalla sanottuna ilkeä. Seuraavaksi tajuaa, että joutuu jättämään puolet koepaperista tyhjäksi ja lamaantuu entisestään. Pettymys ja turhautuminen pistelee limakalvoilla. Osaamattomuuden tunne jää päälle ja alkaa toteuttaa itseään. Koska koin olevani huono ja surkea, seuraava kuuntelutehtäväkin, jollaisesta olin edellisellä tunnilla saanut täydet pisteet, meni penkin alle.

Eilisen jälkeen olin valmis jättämään kiinan opiskelun kesken, mutta etäisyys asiaan ja ehkä tämä kirjoituskin, on laittanut asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Nyt, jos koska, on aika kasvaa aikuiseksi ja jättää kurjat kouluaikaiset kokemukset menneisyyteen. Rauha opettajani muistolle. Sitä paitsi luen juuri kirjaa Kiinan viisauden sydän Konfutsen ajatuksista. Mestari opettaa, että pettymykset tulee kohdata rauhallisin mielin ja sen jälkeen pyrkiä niistä yli parhaansa tehden. Notta pystyssä päin kohti seuraavia kielellisiä vastoinkäymisiä eli pariharjoituksia…

Touhukas viikonloppu

Eilen aamupalan ja petivaatteiden vaihdon jälkeen autottoman päivän kunniaksi poljimme romanttisesti pienessä sateessa kauppaan ja torille. Viikonlopun ruokaostokset pakattiin reppuihin ja laatikollinen puolukkaa kulki ritsillä kotiin. Vaikka metsässä viihdynkin, hirvikärpäskammon vuoksi olen jo vuosia ostanut syksyn marjat torilta.

Sade taukosi aikanaan ja odotettu pouta sai vipinää kinttuihin. Nostimme perunat pienestä penkistämme ja yllätys oli melkoinen, kun komeaa mukulaa kertyi peräti neljä ämpärillistä. Kellarittomana moisen määrän kanssa alkaa olla jo säilytysvaikeuksia. Onneksi ulkorakennuksesta löytyy viileä soppi jos toinenkin. Aikaisemmin perunamaa jäi hieman varjoon, mutta keväinen puunkaato-operaatio on valaissut maiseman ja ilmeisesti antanut uutta puhtia kasvulle. Kun kulta jatkoi siistimispuuhia pihalla, ruohonleikkuuta ja sen sellaista, minä imuroin ja pyyhin isoimmat pölyt sisänurkista. Illalla maistui ruoka oman maan antimista.

Nyt huomaa, että on kuokittu, kulku on kankeaa ja lihakset kipeinä vatsaa myöten. Jokohan lokakuussa ehtisi salille lihaskuntoa hankkimaan? Syytä olisi, sillä hölkkälenkki pari kolme kertaa viikossa ei auta kuin pintapuolisesti.

Sadepäivän puuhana jalostettiin kaksi muovikassillista lohjalaisia omenoita soseeksi. Samettinen omenasose on hyvä kyytipoika kaurapuurolle, toiseksi paras heti voisilmän jälkeen. Urakan jälkeen otettiin suunnaksi Ideapark. Säästä huolimatta liikennettä oli paljon, myös poliiseja, joten vauhdit pysyivät maltillisina. Koska moottoritie on ankea väylä sateella ja muulloinkin, takaisin ajettiin vanhaa tietä. Ruokakorin lisäksi kotiin kulkeutui kaksi kirjaa itselle, kiinalaista filosofiaa nykyihmiselle ja suomalaisten retriittikokemuksia, sekä kaksi kassillista lankoja työmaalle. 

Pitkää päivää

Onpas ollut viikko. Iltatöitä ja muita menoja on riittänyt yli oman tarpeen. Kävi jo mielessä, että tällaistako tämä on, väsymystä väsymyksen päälle. Ja syksy sen kun pimenee. Kolmen kuukauden kesäloma katkaisi työputken, mutta samalla ajoi alas rytmin ja rutiinit. Onneksi väsymys on vain fyysistä ja siten voitettavissa: lääkkeeksi ulkoilua ja aikaisia nukkumaan menoja. Ulkoilua on tullut harrastettua, mutta iltaisin tulee valvottua epäterveellisen pitkään.

Tänään vietettiin kansallista etätyöpäivää. Minäkin otin haasteen vastaan ja säästin puoli tuntia ja 28 kilometriä, kun tein koko aamupäivän kirjallisia töitä kotikoneella. Iltapäivän ohjelmassa oli yksi kokous lähitoimipisteessä, joten autoa en tarvinnut. Tai no tarvinnut ja tarvinnut. Jos auto olisi ollut tallissa, olisin sen alleni ottanut, koska päivän ainoa sadekuuro alkoi juuri, kun piti lähteä. Odotin muutaman minuutin, mutta sade vain yltyi. Ei auttanut kuin vaihtaa kelinmukaiset vaatteet ja polkaista kylille. Huumorintajua joskus totisesti koetellaan: kun pääsin perille, sade loppui kuin seinään. Kaikesta huolimatta mainio päivä.

Totuttelua

Kun kolmen kuukauden tauon jälkeen palaa työhön, jossa ihmisiä ja asioita riittää, pää surisee ensimmäiset viikot kuin muuntaja. Melkoista muuntumista onkin tarvittu. Jostain on täytynyt kaivaa esiin iloinen ja reipas mieli, sosiaaliset taidot ja organisointikyky. Se on sama kuin minäni yritettäisiin ahtaa liian pieniin vaatteisiin. Nyt on kaksi viikkoa pestiä takana ja vaatteet ovat jo lähes siedettäviksi venyneet.

Yleensä minulla ei ole vaikeuksia vaihtaa vapaalle muutamia poikkeustilanteita lukuun ottamatta. Kun katkaisen virran työkännykästä, tehtävien virta hiipuu myös mielestä. Kun vielä ikä on tuonut rohkeuden olla suorittamatta vapaa-aikaa, palautuminen on lähes varmaa. Tarpeen vaatiessa osaan lyödä asioita laimin kauniimmin sanoen leppoistaa. Imuroida ehtii seuraavallakin viikolla ja lehtien lukemisen voi jättää toiseen päivään tietokoneilusta puhumattakaan.

Tänään, viikon ainoana vapaapäivänä, hommia ei kannattanut siirtää, olihan suunnitelmissa vuoden suolakurkkujen ja sosekeittojen valmistus, tärkeä puhde siis. Avomaankurkut tilasin yliopiston luomuruokapiiristä, keittoainekset poimittiin pääosin omasta maasta. Torilla käväisin katsastamassa puolukkatarjonnan, mutta ostamatta jäi. Yritän uudelleen viikon päästä. Samaan syssyyn voisi nostaa perunat ja juurekset ja muutenkin laitella pihaa.