8. joulukuuta 2012

Hiihto hoitaa


Pakkanen on lauhtunut siedettävälle tasolle, mikä tietää pienempää sähkölaskua ja, kiitos itsenäisyyspäivän aattona avatun hiihtokauden, pienempää stressiä. Kaikensorttinen henkinen kuormitus, mennyt ja tuleva, on helppo takoa ladulle, ja taas elämä hymyilee. Ei kauhistuta edes yltiökiireinen joulunalusaika töissä. 

Päivittäin on hiihtolenkki tehty. Säätiedotus lupaa poutaa ja pikkupakkasta myös jatkossa, joten ladulle pyritään, mikäli työt antavat myöden. Liikunta on hyvä lääke moneen vaivaan ja parantaa erityisesti unen laatua, tosin kissat herättävät aina kolmen neljän aikaan, kun haluavat ulos. Paukkupakkasista oli se hyöty, että sai nukkua rauhassa, koska naukujat köllöttelivät pirtin lämmössä aamuun asti.

Itsenäisyyspäiväkin oli ja meni. Sinivalkoinen aamiainen suomalaisine ruokineen antoi potkua juhlintaan, joka meillä poikkesi perinteisestä eli kotona hissuttelusta. Ohjelmassa oli niin kaupungin järjestämä itsenäisyyspäiväjuhla kuin työkaverin järjestämät iltapippalotkin. Ensimmäiseen veti kulttuuripalkinnon jako - se napsahti seuralle, jonka toiminnassa ollaan oltu mukana enemmän tai vähemmän aktiivisesti yli 20 vuotta - jälkimmäiseen rento yhdessäolo. Linnan juhliakin illan aikana porukalla seurattiin. Televisiottomana en ole pukukavalkadia pariinkymmeneen vuoteen kaivannut, mutta menettelihän tuo naisvaltaisessa seurassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti