Ostoksilla

Kiiruhdin töistä suoraan asemalle ja hyppäsin Tampereelle vievään pikajunaan meininkinä viettää leppoisa shoppailuilta. Jos kotikylä on kuuluisa siitä, että kadut on revitty auki ja työ kestää ja kestää, isovelikin näemmä kantoi kortensa kekoon, tutuilta reiteiltä oli poikettava useaan otteeseen mitä erinäisimpien työmaiden takia. Tamperetalo kuitenkin löytyi. Ostin itselle ja ystävälle liput perjantain konserttiin. Netistäkin lippuja saa, mutta periaatteessa en halua maksaa puolentoista tai kolmen euron välitysmaksua. Omaan lippuuni käytin työnantajalta saatuja liikunta- ja kulttuuriseteleitä, joskin suurimman osan seteleistä säästin ruumiinkulttuuriin.

Tullintorin Punnitse ja säästä -putiikkia ei voi ohittaa poikkeamatta. Tällä kertaa paratiisiin veti luomumausteet, -tee ja -pähkinät sekä tyhjän tiskiainepullon täyttö. Mainio tapa välttää muovijätettä, kun tyhjentyneen pullon voi täyttää kaupassa, ja hintakin on pakkauksen verran edullisempi. Sama temppu suihkusaippuan kanssa, kunhan ensin loppuu. Kaupasta löytyy omiin pulloihin ekomerkeistä niin Ecover kuin kotimaiset Elokuu ja OleHyväkin, joista jälkimmäistä käytän. Sarjan hiustenhoitotuotteita tai pyykinpesuainetta en ole vielä uskaltanut kokeilla. Jokin kumma päähänpinttymä, että pyykki muka tarvitsee kunnon kemikaalitujauksen puhdistuakseen ja että pitkiä hiuksia ei saa selväksi ekoshampoolla pesun jälkeen.

Vielä Sokoksen alepäiviltä kalaöljykapseleita ja naamarasvoja talveksi ja reissu oli heitetty. Taidan olla perin tylsä ja tuottamaton shoppailija. Ostoskoriin ei päätynyt ainuttakaan heräteostosta, vaan kaikki ennalta mietittyä ja tarpeellista.

Mieli sinne lakkaamatta palaa

Tuli sitten Lapin lomakin pidettyä. Syksyinen viikko Ylläksen maisemissa ruokki sekä kauneuden että levon kaipuuta, etenkin kun ensimmäisen lomapäivän jälkeen päätin jättää sähköisten viestimien kanssa vehtaamisen. Ruska oli vasta tekeytymässä, mutta parani päivä päivältä saaden vähitellen koko tunturimaan liekehtimään. Patikoiminen luonnon väripaletilla oli yhtä juhlaa. Päivämatkat vaihtelivat muutamasta kilometristä kahteenkymmeneen.


Auto oli reissussa mukana, joten kokemuspiiriä laajennettiin ajelemalla ”Tosilapin” puolelle, kuten matkailuesitteet asian ilmaisevat, Enontekiön Hettaan. Lappalaisten keskustaajama vaikutti hiljaiselta ja surumieliseltä. Luontokeskuksesta mukaan napatusta paikallislehdestä luimme, miten monet myttyyn menneet hankkeet ovat saaneet paikalliset asukkaat välinpitämättömiksi, eikä alueen elvytysyrityksiin enää uskota. Onneksi joku uskoo. Paluumatkalla oli pakko poiketa hörppäämään legendaariset 50 sentin munkkikahvit.

Minä saattaisin viihtyä Lapissa noin niin kuin elämässä ja asumassa. Verkkainen elämisen rytmi, hiljaisuus ja liki luontoa oleminen saisi temperamenttini soimaan. Eli? Hiljainen rauhaa rakastava realisti aavistuksen alakuloisin sävyin, jolla silmää ja korvaa kauneudelle, mutta myös huumorin pilkkeelle, olisi Lapissa kuin kotonaan.


Leikittelin ajatuksella sen verran perusteellisesti, että kävin työvoimahallinnon verkkosivuilla katsastamassa alueen avoimet työpaikat. Siivoustyötä, kuten arvelinkin, mutta ihan mukiinmenevää. ”Tuuhniin tunthuriin! Työtehtävhiin opastethaan eikä meilä nyt ole sen kummempia vaatimuksia tutkinnoitten ja semmosten suhtheen muuta ko että oikealla asentheela ja yhteistyökykysellä luontheela pärjää pitkäle.” Vielä kun kullalle keksisi sopivaa työtä pohjoisesta. Pitää sitä realistillakin hulluja unelmia olla!

Jos ei olemaan, niin käymään edes. Hiihtolomareissu on jo varattu ja junaliput VR:n verkkokaupasta ostettu, joskin tikettien kelpoisuus on syytä varmistaa kiitos lippu-uudistushäslingin.

Ärhäkkää sähköä

Entinen sähköntoimittaja lähestyi kirjeellä, jossa kyseli syitä energiayhtiön vaihtamiseen ja houkutteli takaisin lahjoin ynnä huipputarjouksin. Ei yhtiö huono ollut, mutta kiehtoi ajatus ohjata edes osa rahavirrasta omalle talousalueelle, siksi vaihto. Uuden myyjän kanssa ollaan naimisissa seuraavat kaksi vuotta ja onkin niin ärhäkkää sähköä, että kärähti olohuoneesta pistorasia. Samaa sähköähän reikeleistä virtaa oli myyjä kuka tahansa, mutta merkillinen yhteensattuma.

Kun eilen illalla tavalliseen tapaani avasin tietokoneen, ohjelmat eivät suostuneet avautumaan, vaikka kuinka hiirellä klikkailin. Sitten jo haisi sähkönkäry. Äkkiä kone sammuksiin ja kulta varmistamaan diagnoosia. Juu, on se käryä. Pistoke oli tulikuuma, samoin seinä, pistorasian muoviosat olivat ruskeat ja osin sulaneet. Siinä sitten sulakkeet irti - kumma etteivät kärähtäneet - ja purkutöihin tarkistamaan kyteekö fylleissä. Ei kytenyt. Käry haihtui ja seinä jäähtyi aikanaan. Mutta sen tämä opetti, ettei sähkön kanssa ole leikkimistä ja ettei koneita kannata jättää valvomatta päälle.

Lapin taikaa

Kummallista olla Ylläksellä taas. Väkisin työkalenteriin sijoitettu syysloma herättää hieman ristiriitaisia tunteita mitä oikeutukseen tulee. Vaan mitäpä sitä murehtimaan. Reissu tuli varattua jo kesällä, jolloin en edes tiennyt pestini jatkuvan. Toisekseen ei sota saati seurakuntatyö yhtä naista kaipaa. Nyt olen täällä ja nautin täysin siemauksin.

Iltapäivän pikkupatikan reitille osui iloisesti soliseva tunturipuro, joka muodosti kirkasvetisen lampareen ennen kuin vehreänä jatkoi matkaansa. Lähteen kupeessa oli levähdystasanne, jossa tekstikyltein kerrottiin entisaikojen uskomuksista ja elämänviisauksista. Maistoin puron taikavettä, joka lupauksen mukaan johdattaa juojan aarteen äärelle. Toinen kyltti kuitenkin palautti maan pinnalle. Menit sinne tai tänne, sielu jää aina tunturin toiselle puolelle. Niin sietämättömän totta elämässä.

Kipusimme Kellostapuliin sen ainoaa kesytettäväksi mainostettua rinnettä pitkin, maistelimme mustikoita ja puolukoita ja ihailimme maaruskaa. Tästä on hyvä jatkaa "aarteen" etsintää.