21. tammikuuta 2011

Ryhtiliike

Viides päivä ryhtiliikettä takana ja hyvältä tuntuu. Muutokseen haastoi kiusallinen kierre, jota vielä viime viikolla saatoin kuvata näin: Valvon myöhään, aamulla väsyttää eikä ruoka maita, niinpä hedelmän ja kahvimukillisen voimalla töihin. Töissä kahvia pitkin päivää, päivällä hyvällä onnella täytetyn sämpylän kanssa, mutta enimmäkseen piireissä pullan tai syntymäpäiväkäynneillä täytekakun kera. Kotiin päästyä suolaisen nälkään ensiavuksi muutama voileipä ja sitten ladulle. Ulkoilun ja suihkun jälkeen on jo myöhä eikä tuhdimpi ruoka maita eli leipälinjalla jatketaan. Jos päivän ainoa nesteytys on kahvi ja ravintona leipä ja sen seitsemän sortin leivonnaiset niin tietää sen sitten. Olo on ikävä eikä uni illalla tule ja taas aamulla väsyttää. Annoin itselleni neljä napakkaa ohjetta kierteen katkaisuun ja näin viikko meni.

Syö lämmintä ruokaa joka päivä vähintään kerran. Tämä toteutui mainiosti. Kolmena päivänä kävin töissä lounastamassa, kahtena otin eväät mukaan ja nekin oikeaa ruokaa salaatteineen kaikkineen. Iltaisinkin leivän kyytipoikana syötiin keittoja, jotka valmistuivat vikkelästi.

Juo vettä 1-1½ litraa päivässä (plus litra jokaista hikiliikuttua tuntia kohti). Tämä toteutui myös hyvin, tosin osa vedestä tuli nautittua yrttiteenä. Kotona vesimittarina toimii yläkuvan puolenlitran tuoppi, jota täytän ja tyhjennän tarpeen mukaan, töissä lasken lasillisia.

Juo vähemmän kahvia. Tässä ei muutosta parempaan. Vain kerran tietoisesti vaihdoin kahvin teehen, mutta onnittelukäynneillä join kahvia senkin edestä. Vanhanajan pannukahvi on parasta mitä tiedän! Kuva: Meira

Mene ajoissa nukkumaan. Tässä vain pientä edistymistä. Varhaisin nukkumaanmenoaika oli klo 22.15, mutta yleensä päädyin pehkuihin vasta yhdeltätoista. Jos sitä vertaa entiseen puoliyöhön kukkumiseen, niin toki edistystä.

Eilen alkoi kuurin vaikutus tuntua. Olo on virkeä ja hymy herkässä. Näillä jatkan ja yritän skarpata tuon nukkumaanmenon kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti