31. tammikuuta 2010

Pihabongausta

Tänään osallistuin lintujen tiirailuun BirdLife Suomen kampanjan innostamana. Tunnin aikana seurailin lintulaudan ja pihapuiden siivekkäiden elämää. Idea on bongata esiintyvät lajit ja kunkin lajin määrä eli yhtä aikaa näkyvät yksilöt. Lajinsa ainoina edustajina pihallamme nokkivat punatulkku, mustarastas ja peippo - aivan, kesäpeippo. On lie raasu palellut paukkupakkasilla. Niin ja yksi variskin piti hetken taukoa pihakoivun latvassa. Pareittain keikuttelivat hömötiainen, varpunen ja harakka, neljän sakissa keltasirkku, pikkuvarpunen ja sinitiainen. Talitiaisia näkyi kuusi. Ylivoimaiseen voittoon kiri viherpeippoparvi, joka täytti lintulaudan ja pihakoivut 35 yksilön voimin. Kannan syksystä romahduttanut loistauti lienee selätetty ja se, jos mikä, näkyy siementen kulutuksessa. Varpusia ja pikkuvarpusia näkyi vähemmän kuin muina talvina. Syy lienee kesällä leikatussa orapihlaja-aidassa: enää ei ole suojaisaa sijaa, missä tirskutella. Lintujen elämää on mukava seurata kesin talvin. Uusi laji pihapiirissä sykähdyttää aina, peltopyy on ollut harvinaisin ja sympaattisin vieras, ja tietysti muuttolinnut kevään tullen.

23. tammikuuta 2010

Vapaa vain on umpihanki

Kotikylän kuntorata on viikolla ollut pettymys. Ensin latu-uran pinta on jyrsitty varvuille ja kiville, sitten vahinkoa on yritetty paikata metsästä kolatulla lumella. Pehmeä, muhkurainen ja olematon latu kolmasosan lenkistä ei tänään innostanut, vaan ajelimme jälleen kuntarajan toiselle puolelle. Tarkoitus oli samalla testata uusia, viime kevään aleista ostettuja suksia ja monoja. Luistoa ja pitoa löytyi, joskin ensituntuma oli kankea. Tuntui kuin monon pohja ei olisi taipunut lainkaan ja suksetkin olivat tiukoissa mutkissa kömpelöt. Kierros kierrokselta meno parani, ainoastaan kantapäät joutuivat koville, kuten uusissa urheilukengissä usein, vaan hiertymittä selvisin kiitos teippauksen. Mainio suksipaketti, joka varmasti paranee käytössä.

Alkuviikon huonoilla laduilla harmin puhina tasaantui, kun ajattelin, että jonkinlainen latu sentään. Toista se olisi umpihangessa lykkiä. Vai olisiko? Tosinainen kai hiihtäisi Lapin selkosilla ahkio perässään, leiriytyisi, milloin huvittaa, ja jatkaisi, minne huvittaa. ”Tietä käyden tien on vanki. Vapaa vain on umpihanki.” Aaro Hellaakoski.

Minä viihdyn parhaiten valmiissa urissa niin ladulla kuin elämässä. Pidän rutiineista, ja tarvitsen niitä. Lapsena olin pettynyt, jos opettaja yllättäen ilmoitti iltapäiväretkestä, mieluummin olisin ollut koulussa koko päivän. Rutiinit tuovat turvaa ja se, että tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Vaan kun elämä ei mene niin. Vanhemmiten yllätyksistä ja äkkilähdöistä on oppinut pitämään. Ne ovat elämän suola.

Tänään oli turvallista olla elokuvissa, kun tiesi mitä reilun kolmen tunnin aikana tulee osapuilleen tapahtumaan. Aika meni nopeasti. Tarinana Täällä Pohjantähden alla.

16. tammikuuta 2010

Raittiissa raittiisti

Tänään testattiin naapurikunnan paljon kehutut hiihtoladut. Loistokunnossa olivat, ei voi kieltää. Meininki oli kiertää pari kolme kierrosta kuntorataa, mutta opastekyltin innoittamana päätettiin poiketa lenkille, joka vei valkohäntäkauriiden asuinsijoille. Latu oli kunnossa sielläkin lukuun ottamatta järven ylittävää osaa. Kauriita ei matkalla nähty, mutta ohitettiin sentään lauman herkuttelupaikkana ollut myllätty peltoaukea.

Oman kylän kuntorata, jota arki-iltaisin tahkotaan, on pitkien nousujen ja laskujen rata. Kroppa on vissiin tottunut lenkin mäkiin, koska tämän päivän erilainen suhteellisen tasainen lykkiminen otti yllättäen voimille. Urheiluviisaat sanovat, että harjoitustyyliä ja -tehoja pitää säännöllisesti vaihtaa, muuten kunto ei kehity. Niin kai se on, vaikkei tässä mitään kunnonkohotusta haetakaan, vaan hyvää oloa ja mieltä. Terveysliikuntaa siis.

Tammikuu on oikein terveyskuu. Illalla saunan päälle nautittiin valkosipuliperunoita ja fetasalaattia. Siinä ei sinänsä mitään terveellistä, no toki kasvisruokaa, mutta höystettynä Kolatun Vuohijuustolan täysirasvaisella salaattijuustolla, nam, melkoinen kaloripommi. Yleensä herkutteluhetki on kruunattu kuivalla valkoviinillä, mutta koska tässä huushollissa vietetään tipatonta tammikuuta, lasissa poreili ja tuoksui vain Olvin raikas makuvissy. Terveyskuu maksallekin. ”Riittana repsahtaa” ennusti taannoin tipatonta tammikuuta käsitellyt radio-ohjelma. Hauska sanapari jäi mieleen. Meillä tipattomuus on perinne vuodesta 2004 eikä aiheuta sen kummemmin vieroitusoireita kuin repsahduksiakaan.