Hiihtäen hilpeämpi

Kelpaa taas, kun on lumi maassa. Toivottavasti säilyy kevääseen asti. Työpöydällä mustaa valkoisella, että anomani kahden viikon palkaton virkavapaa on myönnetty. Maaliskuussa siis suuntana Lappi ja Ylläksen mainiot latuverkostot. Liikunta, perheessämme erityisesti hiihto, on ihmelääke, joka auttaa väsymykseen, masennukseen ja ketutukseen, parantaa unen laatua, laskee verenpainetta ja on muutenkin hyväksi kropalle. Hyvä hiihtokausi vie kylkiäisenään viitisen kiloa elopainosta, tosin sujutellen sulanut tulee kesällä ja syksyllä takaisin. Yöpöydällä Kaikki hiihdosta -kirja.

Joulu tuli ja meni

Olipa taas joulu. Aattona ehdittiin hädin tuskin syödä ja saunoa eli lahjat ja muu touhuilu jätettiin suosiolla joulupäivään. Työjoulu jälleen kerran. Aattona neljä tilaisuutta kahden tunnin välein ja vasta iltakuudelta kotiin. Kaksitoista tuntia näennäistä lepoa. Jouluaamuna viiden jälkeen kohti kirkonmäkeä, omat soitot ja treeni kuoron kanssa ennen seitsemältä kajahtelevia joulun kelloja. Mieleen ja ruumiiseen joulurauha laskeutui vasta, kun vankilan jumalanpalvelus yhdeltätoista päättyi. Tietää sen sitten, aika on kulunut pääosin sohvalla nuhjatessa takkatulen, suklaan ja punaviinin kutkuttava kolmiyhteys jäsenissä. Samaa rataa tapaninpäiväkin. Tänään jo hieman aktiviteettiyritystä.

Pukki toi joulun lahjahitin, piikkimaton, fakiirimaton tai miksi sitä sanotaan. Ensin energiat virtaamaan akupunktiopisteitä stimuloiden - matto tottavie toimii! - sitten ladulla sivakoiden. Hiihtokauden avaus paikallisella kuntoradalla jäi kahteen kierrokseen purevan pakkasen ja liian kevyen pukeutumisen vuoksi, sitä kun ei alkukaudesta tehot riitä kehon keskuslämmittämiseen. Mutta tästä on hyvä jatkaa. Uusi yritys huomenna.

Joulupäivän uutisissa haastateltiin Zen-keskuksen opettajaa mitä lie senseitä. Keskuksen sivuilla kerrotaan, miten Zen-meditaatio hiljentää mielen rentoon, luonnolliseen ja äärimmäisen valppaaseen tilaan, jolloin meditoija parhaassa tapauksessa herää todellisuuteen ja nyt-hetkeen eli näkee olemuksensa ja maailman sellaisena kuin ne todellisuudessa ovat. Erikoinen uutisaihe kristityssä maassa jouluna, vaan mikäs siinä, joulurauha kuin joulurauha, pääasia, että rauha. Sitä paitsi rentoudunhan minäkin taijia harrastamalla ja hiljaisuuden retriiteissä olen kuin kotonani.

Minulla on pari joulu-unelmaa, joista toinen liittyy rauhaan ja hiljaisuuteen: erämaajoulu Kainuussa tai Lapissa. Toinen on hotellijoulu Turussa joulurauhan julistuksineen, joulukirkkoineen.

Perustyötä

Seurakuntatyössä on nykyään paljon turhanaikaiselta tuntuvaa, aikaa vievää, joskin eittämättä hyödyllistä sälää. On asiakastietokantaa ja sähköistä kalenteria, joita päivitetään säännöllisesti, kirjattavaa ja tilastoitavaa siis riittää vuoden jokaiselle päivälle. Kokouksissakin istutaan tiheään niin pientiimeinä kuin koko työntekijäporukalla. Lokakuun kalenteri kertoi karua kieltään: 19 % ajasta meni kokouksiin, lähes viidesosa työstä, jossa ihmisten kohtaaminen sentään tärkeintä!

Koska joulun alla kokousrintamalla on hiljaista ja viikoittaiset piiritkin ovat joulutauolla, päivisin jää aikaa kierrellä kyliä perustyötä tehden. Kotikäyntikierros sadanviidenkymmenen joululehden kanssa on juhlaa. Lehti on lahja kaikille alueen yli seitsemänkymppisille. Maalla ovet ovat useimmiten auki seurakuntasisarenkin käydä sisään. Jossain tupsahdan kiireen keskelle, kohtaaminen mahtuu pariin minuuttiin, jossain menee tunti, puolitoista, juodaan kahvit, lauletaan virsi. Kuulumisia ja elämäntarinoita. Voinnit ja joulut toivotellen matka jatkuu seuraavaan taloon. Aina ei ovi aukea. Pirtti voi olla pimeänä ja väki maailmalla. Toisinaan asuja ei kuule kolkuttelua. Onpa minua pelokkaana verhoissakin väijytty. Silloin joulumuistaminen kopsahtaa saatekirjeen kanssa laatikkoon.