Pyhäinmiestenpäivä

Päivä kului ruopsutellessa viimeisiä lehtiä pihalta. Varpaita paleli saappaissa, mutta asian kanssa pärjäsi, kun otti välillä rivakamman tahdin ja kävi sisällä kahvittelemassa. Urakkaa jäi huomiseksikin.

”hiljainen tie
haalistuneet värivalot vaivoin valaisee
mun askeleet on kauan sitten tätä maata
ensi kertaa astelleet”

Haudoilla kävin tavan vuoksi. En ole hautausmaakultin ystävä ja jos kehtaisin, polttaisin muistokynttilää vain kotona. Muistot ovat sydämessä, eivät kivipaasien juurella. Ymmärrän toki niitäkin, joille hetki rakkaan haudalla on tärkeä. Tai niitä, jotka haluavat liittyä sukupolvien ketjuun sytyttämällä kynttilät isovanhempien ja isoisoisovanhempien haudalle.

”mä kävelen pitkin pyhäinmiestenpäivän iltaa
kauas takaisin
sen minkä taakseen jättää löytää edestään
se kai vanhemmiten kuuluu elämään”

Kynttilöin valaistu hautausmaa on vaikuttava näky, sen myöntää esteettinen minäni. Ja on liekkimeressä jotain pyhääkin. Tärkein kuitenkin välittämisen liekki jo eläessä, ajatus ja aika toiselle.

”olin kauan kuvitellut kaikenlaista
kauan uneksinut paremmasta
kunnes huomasin sen nyt vasta
olen onnellinen”

Kuulas syyspäivä, kaunis ja kirpeä. Maa jäässä, marras. Kirkkomaalla kynttilöiden lämpö.

Lainaukset Neljän Ruusun biisistä Pyhäinmiestenpäivä.

Ei mitään päällepantavaa

Viime lauantaina vietin monta tuntia - kehtaako tätä edes sanoa - maakunnan kulutusmekassa Ideaparkissa ja tositarkoituksella vielä. Meininki oli hankkia päällepantavaa kalenterissa uhkaavasti lähestyvään iltajuhlaan, vaatekaapissa kun ei ollut mitään sopivaa. Mikä siinä onkin, että tiukan paikan tullen naisen vaatekaapissa käy mystinen kato. Yritys oli hyvä. Siitä huolimatta kymmenien liikkeiden ja vaaterekkien jälkeen en löytänyt mitään edes sovitettavaksi kelpaavaa. No, makuni on varsin konstikas. Kiitos ja kumarrus mekkaan päin ja kotiin ärtyneenä. Parin päivän päästä katsastamaan oman paikkakunnan tarjonta ja johan tärppäsi. Mustaa pellavaa ja villaa. Oli jotakuinkin nolo olo turhasta ostosreissusta. Tai ei turhasta sentään, Lempäälästä löysi tiensä kirjahyllyyn yksi Virtanen ja kaksi Kristodulia.

Nakkihomma

Hartauskirjoitusvuoro paikallislehteen on tämän työn varjopuolia. Sanottava vähenee sitä mukaa kun hartailu lehden palstalla lähestyy. Kaava on tämä: viikko ennen deadlinea otan vielä rennosti, paria päivää ennen aihehapuilua ja hätääntynyt vilkaisu kalenteriin. Kirkkovuoden tekstit auttavat harvoin alkuun, muutaman kerran jutun juuri on löytynyt virsikirjasta, mutta yleensä suollan jotain vuodenaikaan sopivaa ympäripyöreän humaania, ja - tätä en koskaan opi - aina viimeisenä iltana. Aamulla vielä hätäiset korjaukset tekstiin ja sitten helpottunut huokaus. Tällä kertaa minut pelasti reilun kaupan viikko.


Eri reilua

Kahvinkeitin porisee kutsuvasti keittiössä, ihana tuoksu leviää makuuhuoneeseen asti ja houkuttelee nousemaan. Unen lämpö jäsenissä, valon vasta virittäessä aisteja kuppi kuumaa herättelee parhaiten. Kotien aamiaispöydissä valmistaudutaan päivän puuhiin. Monelle aikuiselle aamun lehti kahvikupillisen kera on arjen luksusta, hyvä hetki, jolloin päivän murheet ovat kaukana edessäpäin.

Toisessa maapallon kolkassa nainen on jo kauan ollut hereillä. Hänellä on huoli omasta ja lastensa jaksamisesta. Koko perhe käy työssä kahviviljelmällä. Palkka on pieni ja riittää hädin tuskin toimeentuloon. Aamuväsyneet lapset aloittavat työpäivän nälkäisenä. Nuorin lapsista on sairas, mutta mahdollisuutta terveydenhoitoon ei ole. Työolot ovat huonot. Viljelyssä käytetään lannoitteita ja torjunta-aineita, joita työntekijät joutuvat käsittelemään ilman asianmukaisia suojavarusteita.

Aamukahvikupillinen suomalaisessa kodissa on yllättäen saanut kitkerän ja karvaan jälkimaun, samoin ne lukuisat kahvikupilliset, joita vuoden aikana kotona, kylässä ja kahviloissa nautitaan. Olemme kahvinjuojakansaa: paahdetun kahvin vuosikulutus asukasta kohden on jo pitkään pysynyt kymmenen kilon hujakoilla.

Ensi viikolla vietetään kirkkojen ekumeenista vastuuviikkoa rinnakkain reilun kaupan viikon kanssa. Vastuuviikon nostaessa esiin ihmiskaupan ongelmat marraskuulle asti jatkuvat reilun kaupan viikot pureutuvat maailmankaupan epäkohtiin.

Reilun kaupan merkki kahvipaketin kyljessä takaa tuotteen reilun alkuperän: kauppaa käydään ilman välikäsiä suoraan kehitysmaiden tuottajien kanssa. Viljelijät saavat kahvistaan oikeudenmukaisen, tuotantokustannukset kattavan korvauksen ns. takuuhinnan, joka on monen pientilan pärjäämisen edellytys. Muita konkreettisia hyötyjä ovat tarkat ympäristösäädökset, turvalliset työskentelyolot, lapsityövoiman käyttökielto sekä työntekijöiden saama asiallinen palkka ja oikeus liittyä ammattiyhdistyksiin. Reilusta kaupasta hyötyy yli miljoona kehitysmaiden pienviljelijää ja työntekijää. Osa reilun kaupan tuloista käytetään koko yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

Jos ja kun ensi viikolla mietit päivän hyvää työtä, muista reilun kaupan tuotteet. Entä käytänkö itse reilun kaupan kahvia? Vuodessa ostan paketin tai pari. Auttaako se ketään? Olen tietoisesti yrittänyt pyristellä irti kyynisyydestä, passivoivasta ajatuksesta, jonka mukaan yhden ihmisen panos maailmanparannustalkoissa olisi mitätön ja turha. Teemme joka päivä ostopäätöksiä, jotka vaikuttavat vähäpätöisiltä, mutta joilla on maailmanlaajuisia vaikutuksia. Kristuksen esimerkki rohkaiskoon meitä kantamaan vastuuta lähimmäisistämme ja yhteiskunnallisista asioista. Meidät on kutsuttu toivoon. Saamme reilusti uskoa, että jokainen reilun kaupan tuote, joka päätyy ostoskoriimme, on askel kohti oikeudenmukaista maailmaa.

Vapaapäivä

Ihana arkivapaa. Viime viikkoina on ollut sen verran huolta ja härdelliä, että tuntuu hyvältä rauhoittua kotiin, siivota kaikessa rauhassa, puuhailla pihalla, leipoa ja tehdä ruokaa, mikä nyt sattuu huvittamaan. Yhtä hyvin voi vain olla möllöttää, kuluttaa aikaa koneella ja kuhkia pyjamassa puoleen päivään. Viikonloppuna vapaa jatkuu. Huomenna on meininki Tampereelle, ei shoppailemaan, vaan kuljeksimaan kirpputoreille ja kahviloihin.

Kissa on perheenjäsen. Tuntuu vaikealta ajatella sitä kertakäyttöhyödykkeenä, luonnon karmassaan karmaisevan lain toteuttajana. Kun kissa tapaturmaisesti loukkaantuu, maalla se tarkoittaisi viimeistä tervehdystä pyssyn suusta. Tottakai kituva eläin täytyy lopettaa, mutta kun toipumisennuste on hyvä ja kissa kuin ystävä, apua hakee silläkin uhalla, että hoitojen jälkeen kissan nimeksi sopisi parhaiten Konkurssi. On huikean kallista, kun leikellään ammattitaidolla - huikealla sellaisella - ja tarkkaan. Pienen Vihtori-kissan leikkaus kesti kolme tuntia. Hattulan Vethausin Anssi-tohtori korjasi murtuneen lantion raudalla ja räätälöi myös polven ristisidevamman kuntoon.

Toipilas voi hyvin. Se saa jo käyskennellä tasaisella, mutta hypyt ja loikat on kielletty. Valvontaa tarvitaan, kun kissa totuttelee normaaliin elämään. Ei vain hypyt vaan myös tappelupukaria vailla olleen Viljami-veljen raisut leikit täytyy estää. Kuntoutus on vasta alussa. Päiväohjelmaan kuuluu jumppaa ja autettua takajaloin kävelyä pienissä erissä. Vihtori ei vielä varaa kipeälle jalalleen. Vaurioituneiden lihasten kuntoutus kestää pitkään eikä alkutaivalta helpota pakarassa ja reidessä kiristävät pitkät leikkausarvet. Kipulääkkeen voimalla mennään päivä kerrallaan.